Kuusamo Hirsitalojen tehtaalla jokainen hirsirakennus valmistetaan tilauksesta ja yksilöllisesti. Tarkan suunnittelun ansiosta tuotannossa syntyy vähän hukkaa ja valmistus etenee ripeästi. Lue, mitä hirrelle tapahtuu tehtaalla ennen kuin se lähtee työmaalle.
Tiivistelmä:
Miten hirsirakennus valmistuu tehtaalla?
- Jokainen hirsirakennus valmistetaan tilauksesta, ja hirret otetaan työstöön pian niiden tultua sahalta.
- Rakennesuunnittelija laatii työstökoodin, joka kertoo koneille, miten kukin hirsi valmistetaan.
- Hirsiaihiot tarkastetaan ennen työstöä. Ohjelma suunnittelee hirsien työstön niin, että puuta menee hukkaan mahdollisimman vähän.
- Kone työstää hirret asennusvalmiiksi aukkoja ja nurkkasalvoksia myöten.
- Valmiit hirret merkitään ja pakataan siten, että asentaja löytää oikeat hirret työmaalla helposti.
1. Lamellihirret tilataan sahalta suoraan työstöön
Kun hirret tilataan sahalta tuotantoon, tiedetään jo, mihin rakennuksiin ne tulevat. Hirret pyritään saamaan työstettäviksi mahdollisimman nopeasti, jotta pitkiä varastointiaikoja ei synny. Lyhyt varastointi pitää hukan pienenä, mikä on sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta järkevää.
Kuusamo Hirsitalot käyttää lamellihirsien raaka-aineena pohjoisessa kasvanutta kestävää ja vahvaa puuta.
Lue, miten hirren matka metsästä hirsirakenteeksi etenee.

2. Rakennesuunnittelija laatii kuvat ja työstökoodin
Ennen hirsirakennuksen tuotantoa rakennesuunnittelija suunnittelee hirsikehikon ja siihen liittyvät rakenteet. Suunnittelutyön tuloksena syntyvät rakennuksen tekniset kuvat ja työstökoodi. Tuotantokoneet lukevat koodin ja valmistavat jokaisen hirren sen mukaan.
3. Jokainen hirsiaihio tarkastetaan
Tuotanto alkaa, kun jopa 5 000 kiloa painava hirsiaihiopaketti tuodaan tuotantotilaan. Aihiot nostetaan yksitellen tarkastuspöydälle. Hirret ovat lähtökohtaisesti ensiluokkaisia, mutta kuljetuksessa tai nostoissa niihin voi tulla kolhuja, ja hirsissä voi olla esimerkiksi oksanpaikkoja. Salvaja merkitsee vialliset kohdat koneen järjestelmään, ja työstökone leikkaa ne pois salvauksen yhteydessä.

4. Ohjelma optimoi hirsien hyödyntämisen
Tietokoneohjelma tietää työstökoodin perusteella, kuinka pitkiä hirsiä rakennukseen tarvitaan. Ohjelma laskee automaattisesti, miten tarvittavat kappaleet saadaan aihioista niin, että hukkaa syntyy mahdollisimman vähän.
5. Kone työstää hirren asennusvalmiiksi
Optimoitu hirsiaihio siirtyy työstökoneeseen. Kone poraa reiät esimerkiksi sähköjohdoille, sahaa ikkuna- ja oviaukot sekä tekee kolot palkeille, kattoviisteille ja nurkkasalvoksille. Lähes kaikki hirsien työstö tapahtuu tehtaalla: työmaalle jää korkeintaan pieniä viimeistelyjä.

6. Hirsi tarkastetaan, merkitään ja pakataan
Koneelta tullessaan hirsi päätyy pakkaajalle, joka tarkastaa sen laadun ja kiinnittää hyväksyttyyn hirteen tunnistetarran. Tarrasta selviää hirren pituus ja paikka valmiissa rakennuksessa.
Pakkaaja kirjaa järjestelmään, missä hirsipaketissa kukin asennusvalmis hirsi on. Työmaalle voi tulla kymmeniä hirsipaketteja, joten selkeät merkinnät nopeuttavat asennusta.
Lue, miten hirsitalopaketin toimitukseen kannattaa valmistautua.
Tarkka prosessi varmistaa laadukkaan lopputuloksen
Yksittäisten hirsien lisäksi laadunvarmistus kattaa koko tuotannon. Esimerkiksi nurkkaliitokset testataan säännöllisesti. Testipätkät kootaan hallin lattialle ja niitä käännellään, jotta nähdään, että liitokset ovat tarpeeksi tiukkoja ja silti helppoja asentaa.
Kun jokainen hirsi on tarkastettu, työstetty asennusvalmiiksi ja pakattu järkevästi, kehikon kokoaminen työmaalla etenee suunnitelman mukaan. Tehtaalla tehty työ näkyy suoraan siinä, miten nopeasti ja vaivattomasti hirsikehikko nousee pystyyn.

Hirsisanasto tutuksi
- Lamellihirsi: useasta puulankusta eli lamellista yhteen liimattu hirsi.
- Hirsiaihio: työstämätön lamellihirsi, josta valmis hirsi työstetään mittaansa.
- Hirsikehikko: rakennuksen hirsiseinien muodostama runko.
- Salvos: hirteen työstetty liitos, jonka avulla hirret liittyvät toisiinsa.
- Salvu: työvaihe, jossa hirsiaihioihin työstetään liitokset sekä lovitukset.
